Yhteisöllisyys nousee esiin monissa asiayhteyksissä, jonka vuoksi olen pohtinut aihetta usein niin yhdessä asiakkaidemme kanssa kuin tutkijanakin.
Monessa organisaatiossa yhteisöllisyys on etä-ja hybridityön murroksessa muuttanut muotoaan. Aiemmin se oli jopa itsestäänselvyys ja nyt sen eteen onkin tehtävä töitä. Olen usein kuullut toiveen, että kun työpajoissamme ideoimme yhteisöllisyyden rakennuspalikkoja, tulisi pohdinnassa päästä ”pizzaperjantaita pidemmälle”. Virtuaalikahvit ja perjantai-tapaamiset ovat jo käytössä…
Mistä yhteisöllisyydessä on kyse ja miten se syntyy?
Sananmukaisesti yhteisöllisyys lähtee ryhmän mielikuvasta tai kokemuksesta, että meillä on jotain yhteistä – jaamme jonkun asian ja vaalimme sitä yhdessä. Työyhteisössä voi olla kiva rupattelu- ja kahvittelukulttuuri, ihmiset viihtyvät yhdessä, mutta se ei vielä tarkoita, että ihmiset jakavat jonkin yhteisen asian tai kokemuksen. Vaikka pizzaperjantai on hurjan kiva tapa koota ihmiset yhteen etäkammioistaan – ja tätäkin tarvitaan – yhteisöllisyydessä on kyse syvemmästä kokemuksesta.
Oma kokemukseni on, että yhteisöllisyyden rakentamisen perusaines on yhteinen päämäärä, eli asia jota kohti tahdomme ponnistella yhdessä. Jokaisella on tässä ponnistelussa rooli ja vastuu. Jos yksi kannin romahtaa, muut säntäävät apuun. Päämäärän saavuttaminen on niin vahva kutsumus, että riskit, epäkohdat ja epäonnistumiset paikataan yhdessä. Ei kilpailla tai syytellä.
Hyvä päämäärä tai kiintopiste
Jokaisessa yrityksessä on tietysti visio, mutta sen konkreettisuus vaihtelee yrityksittäin. Ihmiset voivat kokea sen joko omakseen ja osaksi arjen askareita tai kaukaiseksi utopiaksi. Onkin syytä pohtia, mitä tämä visio tarkoittaa juuri meidän yksikölle, tiimille, organisaatiolle. Mikä on roolimme sen toteutumisessa ja mitä yhteistyötä matka päämäärään edellyttää?
Entä jos yhteistä kiintopistettä ei ole? Onko organisaation visio jäänyt liian kaukaiseksi yksilön arjesta? Toki parhaassa tapauksessa visio puhuttelee kaikkia organisaation jäseniä., ja yhteisöllisyyttä luodessa tulisi erityisesti tunnistaa, mitä visio tarkoittaa juuri meidän ryhmällemme.
Vision rinnalle voi ja kannattaakin rakentaa myös muita konkreettisia yhteisiä kiintopisteitä. Ne voivat liittyä esimerkiksi organisaation humanitääriseen vaikuttamiseen yhteiskunnassa, organisaation hyvinvoinnin vahvistamiseen ja työntekijäkokemuksen kehittämiseen tai muuhun arvokkaaksi koettuun asiaan. Tällaisen asian voi tunnistaa esimerkiksi työyhteisöltä kysymyllä, ja todennäköisesti se kytkeytyy myös yrityksen arvoihin.
Kun päämäärä koetaan omaksi, sen päälle voi pystyttää tavoitteita. Päinvastoin kuten visio tai päämäärä, tavoitteiden tulisi olla lyhytaikaisia, jotta ne ovat konkreettisia ja saavutettavissa sekä tuottavat yhteisiä onnistumisia. Parhaimmillaan yhteisöllisyys kulminoituu yhteisenä yläfemmana ja koko organisaation läpipuhaltavana tuuletuksena. Meidän voitto.
Annan esimerkin. Eräässä tutkimassani organisaatiossa luovuttiin henkilökohtaisista tavoitteista, ja niiden tilalle tuotiin tiimi- ja organisaatiotason tavoitteet. Sen jälkeen oli kiinni organisaatiosta itsestään, miten taakka jaettiin. Sen päättivät työntekijät itse asettamalla omat tavoitteensa. Vaikka aluksi tutusta toimintatavasta luopuminen tuntui epämukavalle ja jopa uhalle – jakautuuko työkuorma jatkossa epätasaisesti ja siirtyykö minulle naapurinkin työt – , lopputulemana työntekijät kokivat monia positiivisia asioita. Vähemmän työpainetta ja yksin pakertamista. Tukiverkko vahvistui ja kollegalta liikeni aiempaa enemmän aikaa auttamiseen. Onnistumista pystyi iloitsemaan yhdessä, kun taas epäonnistumisia pelättiin vähemmän, kun vastuu jaettiin. Vastoinkäymisillä ja haasteillakin on keskeinen rooli yhteisöllisyyden syntymisessä, sillä mokista ja pinteestä selvitään yhdessä.
Vahvistusta rituaaleista
Yhteisöllisyyden kokemusta voi vahvistaa rituaalein. Onnistumisten ympärille on helppo rakentaa tuuletuksen muotoja, vaikkapa voittajamusiikki, rummutus tai pukeutumisen väriteema – mikä vain hymyhermoja kutittava elämys. Samalla tavalla rituaaleja voi hyödyntää matkalla kohti tavoitteita esimerkiksi visuaalisella mittarilla (se voi olla älytönkin – huumorilla höystetty tai asiallinen vaikuttavuutta arvioiva uutisointi). Tässä yhteydessä myös pizzaperjantaiden rooli korostuu, sillä ne ovat oiva paikka yhteisestä päämäärästä muistuttamiseen ja myös osa rituaalia.
Lopuksi heitän pienen haasteen. Osaisitko suoriltasi kertoa, mikä on sinun työyhteisösi päämäärä ja oma roolisi päämäärän toteuttamisessa? Tämän asian tunnistaminen on hyvä lähtökohta. Jatkohaasteeksi ehdottaisin ajatusten vertailua työyhteisössä: onko sinun päämääräsi sama kuin minun?
Hauska harjoitus onkin pyytää kaikkia kirjoittamaan oma käsitys yhteisestä päämäärästä lapulle, ja sitten paljastaa laput yhtäaikaa. Syntyykö sillisalaatti vai tilkkutäkki? Harjoitusta voi jatkaa tunnistamalla oma tilkkunsa täkissä – panokseni yhteisellä agendalla.
Parhaimmillaan harjoitus synnyttää hedelmällisen keskustelun, jonka lopputuloksena ollaan askel lähempänä konsensusta – ja yhteisöllisyyden kokemusta.
Kaipaako organisaationne tukea yhteisöllisyyden rakentamiseen tai ylläpitämiseen? Onko etäkahvit jo niin nähty ja nyt on aika ottaa oikea suunta? Pyytä Timanttian tiimiä apuun, niin hiotaan yhteisöllisyys kuntoon!
Tutustu artikkelin kirjoittajaan