Rakennamme työelämää, jossa ihmiset onnistuvat ja organisaatiot menestyvät. Asiakkaat ovat luottaneet meihin vuodesta 2017 lähtien organisaatioiden ja ihmisten johtamisessa tarvittavan osaamisen hankkimisessa ja kehittämisessä. Ydinosaamistamme on monipaikkaisen työn ja sen johtamisen kehittäminen, jossa olemme edelläkävijä Suomessa.
Valmennuksiimme sisältyy tutkittua tietoa sekä käytännön toimintatapoja sekä esimerkkejä erilaisista organisaatioista. Hyödynnämme erilaisia osallistamisen menetelmiä tilanteesta ja ryhmäkoosta riippuen. Onpa kyseessä useamman kerran valmennuskokonaisuus, lyhyempi valmennus tai tietoisku, ovat toteutuksemme aina vuorovaikutteisia.
Valmennukset voidaan toteuttaa suomeksi, ruotsiksi tai englanniksi.
Timanttian etätyön johtamisen koulutukset antoivat erinomaisia konkreettisia keinoja 35 henkilön johtotiimillemme etätyön johtamiseen. Yli 400 hengen organisaatiomme on sijoittunut kolmen eri maakunnan alueelle ja tiimiläisiä löytyy yli 15 paikkakunnalta, joten esimiestyö vaatii vahvoja etäjohtamisen taitoja. Koulutukset koettiin ajatuksia herättävinä sekä käytännönläheisinä. Jaoimme koulutuksissa myös hyväksi havaittuja kokemuksia ja vinkkejä toisillemme, mihin arjessa on liian harvoin aikaa. Etätyön lisäännyttyä nämä opit on otettu vahvasti käyttöön koulutuksen tuomalla varmuudella.
Susanna Mäkiniemelä, HR-asiantuntija, Meidän It ja talous MEITA
Asiantuntijamme

Kati Lanu
Modernin työelämän kehittäjä, työyhteisövalmentaja, työnohjaaja
- Yli 25 vuoden kokemus asiantuntijaorganisaatioiden johtotehtävissä, niin etä- kuin lähitiimien kanssa työskentelystä.
- Kehittänyt strategiaa, yrityskulttuuria, viestintää ja toimintatapoja sekä vastannut muutosprosesseista hajautetusti toimivissa organisaatioissa, kotimaassa ja kansainvälisesti.
- Vahva ymmärrys työelämään vaikuttavista ilmiöistä ja trendeistä, kokonaisuuksien hahmottaminen.
- Supervoima: Ratkaisukeskeinen eteneminen, sekä järki että tunne mukana.
Valmennuskielet:
englanti, ruotsi, suomi- Puh. 040 523 0343
- kati.lanu@timanttia.fi

Saila Saarelma
Modernin työelämän kehittäjä, työyhteisövalmentaja, työtapamuotoilija
- Monipuolinen liiketoimintaosaaminen ja pitkä kokemus b2b myynnin parissa, ihmislähtöinen toiminta- ja ajattelutapaan
- Ihmisten toimintatavat ovat niin organisaation, tiimin kuin yksilönkin tuloksellisen toiminnan ja hyvinvoinnin keskiössä
- Vuorovaikutuksen, yhteistyö- ja toimintatapojen kehittäminen ja päivittäminen vastaamaan modernia työelämää
- Supervoima: Taito löytää todellinen hyvinvointi taloudellisen-, ekologisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin kohtaamispisteestä
Valmennuskielet:
suomi- Puh. 040 735 6160
- saila.saarelma@timanttia.fi

Ulla Vilkman
Monipaikkaisen työn asiantuntija ja konsultti, toimitusjohtaja, perustajaosakas
- Valmentaa johtoryhmiä ja esihenkilöitä monipaikkaisessa työssä menestymiseen sekä kehittää tiimejä ja yksilöitä moderniin työhön
- Yli 10 vuoden kokemus johtamisen ja työyhteisöjen kehittämisestä niin yrityksissä kuin julkisella sektorilla
- Etäjohtaminen – Tulosta joustavalla työllä sekä Etätyö ulkomailla – Unelmasta todeksi -kirjojen kirjoittaja
- Supervoima: Etäjohtamisen ja monipaikkaisen työn kehittämisen uranuurtaja
Valmennuskielet:
englanti, suomi- Puh. 040 515 8625
- ulla.vilkman@timanttia.fi

Kirsi Laine
Psykologi (PsM), perustajaosakas
- Kouluttaa ja valmentaa johtajia, esimiehiä ja HR-henkilöitä strategisesta rekrytoinnista ja rekrytointien optimoinnista etä- ja hajautettuun työhön.
- Sparraa organisaatioita kyvykkyyksien tunnistamisessa ja henkilöarviointien toteutuksessa, johtamisprofiilien määrittelyssä sekä tiimidynamiikan kehittämisessä.
- Modernin, coachaavan henkilöarvioinnin ammattilainen.
- Supervoima: Vahva liiketoimintaymmärrys yhdistettynä tietämykseen ihmismielen toiminnasta työelämässä.
Valmennuskielet:
englanti, suomi- Puh. 044 505 1896
- kirsi.laine@timanttia.fi

Henna Väätäinen
Modernin työelämän kehittäjä, konsultti
- strategisen ajattelun ammattilainen, oikeustieteen maisteri ja varatuomari
- kunta-alan johtamisen ja vuorovaikutuksen väitöskirjatutkija
- yli 20 vuoden kokemus johtamisesta ja erilaisten organisaatioiden kehittämistyöstä
- Supervoima: pitkä kokemus kehittää asiakkaiden työn tekemisen malleja, prosesseja ja toimenkuvia, jotta asetut tavoitteet saavutetaan
Valmennuskielet:
englanti, suomi- Puh. 044 510 6465
- henna.vaatainen@timanttia.fi

Pirkko Tavaila
Etäjohtamisen valmentaja, tiimikuiskaaja
- Monipuolinen 30 vuoden liiketoimintaosaaminen yhdistettynä kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osaamiseen.
- Bisnesälyn ja työhyvinvoinnin yhdistäminen kestävän menestyksen kivijalaksi.
- Johtamisen, tiimityön ja kukoistavan kulttuurin kehittäminen.
- Supervoima: Tietää, mikä saa meidät ihmiset toimimaan fiksummin.
Valmennuskielet:
englanti, suomi- Puh. 040 195 5424
- pirkko.tavaila@timanttia.fi

Sanna-Riikka Valtonen
Etäjohtamisen valmentaja
- Etäjohtamisen ja hajautetun tiimityön supernainen, jolla yli 10 vuoden kokemus etäjohtamisesta vähittäiskaupassa sekä työskentelystä kansainvälisessä etätiimissä.
- Vahva liiketoimintaosaaminen yhdistettynä valmennuskokemukseen niin johtajuus-, vuorovaikutus- kuin myyntitaidoissakin. Erityisosaamisalueena vuorotyön johtaminen.
- Supervoima: Vankka, hajautetusti toimivien kotimaisten ja kansainvälisten tiimien johtamiskokemus.
Valmennuskielet:
englanti, suomi- Puh. 040 196 2583
- sanna-riikka.valtonen@timanttia.fi