Oppiminen. Sana, joka tuo monenlaisia mielleyhtymiä: massiiviset tenttimateriaalit, pakolliset koulutusvaatimukset ja jatkuvan tunteen siitä, että pitäisi ”päivittää osaamistaan”. Maailmassa, jossa uutta tietoa, järjestelmiä ja toimintatapoja vyöryy ovista ja ikkunoista joka päivä, oppiminen on saanut hieman raskaan, melkein negatiivisen sävyn.
Mutta mitä jos riisuttaisiin sana sen mahtipontisuudesta? Oppiminen on mittakaavaltaan kaikkea mikro-oppimisesta – kuten uuden näppäinoikotien tai kollegan niksin taitamisesta – aina syvälliseen akateemiseen erikoistumiseen asti.
Ennen kaikkea: oppimista tapahtuu meistä jokaiselle jollain tasolla joka ikinen päivä.
Rutiinit ovat hengissä pitävä voima – ja poisoppimisen este
Yksi arjen suurimmista kompastuskivistä ei ole se, ettemmekö osaisi oppia uutta. Haaste on se, että meidän pitäisi ensin oppia pois vanhasta.
Olemme tottuneet tekemään asiat tietyllä tavalla, sillä se tuo turvaa ja tehokkuuden tunnetta. Se säästää energiavarojamme, joita alkukantaisesti pyrimme varjelemaan. Vanhasta rutiinista poisoppiminen ja irti päästäminen vaatii tietoista pysähtymistä ja rohkeutta astua hetkeksi mukavuusalueen ulkopuolelle, ja juuri se on usein huomattavasti työläämpää kuin uuden omaksuminen. Mutta juuri siinä piilee todellisen kehittymisen avain.
Uteliaisuus – reitti oppimisen iloon
Ehkä meidän pitäisikin puhua oppimisen sijaan enemmän uteliaisuudesta. Se kuvaa arjen työssä oppimista paljon paremmin. Se on kiinnostusta kysyä ”Miksi tämä tehdään näin?” tai ”Voisiko tämän tehdä toisin?”.
Uteliaisuus ei kuitenkaan syty tyhjästä. Se vaatii kaistaa ja jaksamista. Jos työpäivät ovat pelkkää tulipalojen sammuttamista ja kalenteri on täynnä selviytymistaistelua, aivoilla ei yksinkertaisesti ole kapasiteettia olla utelias. Muutosmyönteisyys ja oma jaksaminen ovat uteliaisuuden elinehto.
Esihenkilö näyttää vihreää valoa oppimiselle, mutta organisaatio luo kulttuurin
Esihenkilön tärkein tehtävä on antaa lupa. Lupa pysähtyä, lupa kokeilla ja lupa ihmetellä. Esihenkilö voi luoda raamit oppimiselle ja järjestää yhteisiä oivalluksen hetkiä – meillä Timanttialla tästä esimerkkinä toimivat säännölliset oppimiskahvit. Pysähdymme yhdessä ihmettelemään ja jakamaan opittua niin tiettyjen teemojen puitteissa kuin ajankohtaisten, arkisten oivallusten pohjalta.
Mutta oppimista ei voi eikä saa jättää vain esihenkilöiden harteille. Kyseessä on koko organisaation kulttuurinen asia, joka syntyy arjen valinnoilla ja tekemisellä. Toimivaa oppimiskulttuuria voi arvioida parilla rehellisellä kysymyksellä:
- Onko meillä lupa kokeilla ja epäonnistua? Jos virheistä seuraa syyttelyä tai kulmakarvojen kohottelua, uteliaisuus kuolee nopeasti. Kokeilukulttuuri vaatii turvallisen tilan, jossa epäonnistuminenkin on arvokasta.
- Arvostetaanko meillä uteliaisuutta vai vain valmiita vastauksia? Asiantuntijakulttuurissa ajaudutaan helposti siihen, että ”tietäminen” on ainoa arvostuksen muoto. Mutta innovaatiot ja kehitys syntyvät kysymyksistä, eivät valmiista vastauksista.
- Miten kaivamme ja tuomme esiin erilaisia näkökulmia? Pyritäänkö ”positiiviseen erimielisyyteen”? Ammattimaisen palautekulttuurin ja sen myötä psykologisesti turvallisen työskentely-ympäristön merkitys korostuu tässäkin.
Jos oma pohdintasi herätti epäilyksiä oman työskentelykulttuurisi suhteen, niin tässä muutama ajatus oppimisen ja uteliaisuuden herättelyyn:
- Puhutaan myös siitä, mikä ei mennyt putkeen. Kun johto ja kokeneet kollegat jakavat omia epäonnistumisiaan ja niistä saatuja oppeja, kynnys kokeiluille madaltuu kaikilla.
- Tehdään ihmettelystä normaalia. Hyväksytään se, että lause ”En tiedä, mutta otetaan selvää” on asiantuntijuuden merkki, ei heikkous.
- Kuunnellaan ja jatkojalostetaan yhdessä. Ideoinnin tappavat nopeasti vain esittäjälle kohdistetut tarkat kysymykset. Kiitä ideasta ja kysy sen sijaan koko tiimiltä: ”Miten voisimme jatkaa tästä ajatuksesta eteenpäin?”.
- Varataan aikaa ajattelulle. Jos jokainen työtunti on jyvitetty suorittamiseen, kulttuuri suosii vanhoja tuttuja uria. Kulttuuri muuttuu vasta, kun oppimiselle ja yhteiselle ajatustenvaihdolle uskalletaan raivata aitoa aikaa.
Palautetaan oppimisen ilo takaisin työhön. Aloitetaan se tänään kysymällä kollegalta yksi utelias kysymys ja kuuntelemalla vastaus – tai päästämällä irti yhdestä turhasta vanhasta tavasta. Mistä turhasta tavasta sinä aiot luopua tänään?
(Minä luovuin eilen rutiininomaisesta, mutta itselleni energiasyöpöstä Excel-työtavasta ja opettelin tekemään saman asian AI:n avulla.)
Kaipaako teidän työyhteisönne tukea oppimis- ja kokeilukulttuurin rakentamisessa? Ota yhteyttä, niin sparraillaan!