Mitä on teknostressi?

Tietointensiivinen työ voi aiheuttaa stressiä

Esimiesten ohella myös työntekijät kokevat haasteita uudenlaisissa työnteon malleissa. Kyse ei varsinaisesti ole siitä, että työn tekeminen eri paikoissa tai eri aikoina lisäisi haasteita, vaan siitä, että monella työ on muuttunut tietointensiivisemmäksi. Valtava määrä tietoa on tarjolla jatkuvasti eri kanavissa ja saamme lukuisia ärsykkeitä eri välineiden kautta koko ajan.

 

Lisääntyvä ärsykkeiden määrä muokkaa tapaamme tehdä työtä. Sen seurauksena se muuttuu entistä pirstaleisemmaksi, keskeytysten määrä lisääntyy ja yritämme tehdä asioita multitaskaten (multitasking = hoitaa useita tehtäviä samanaikaisesti). Stressiä aiheuttaa tarve mukautua alati kehittyvään informaatioteknologiaan ja sen aiheuttamiin fyysisiin, sosiaalisiin ja kognitiivisiin vaatimuksiin. Tällainen stressi voidaan nimetä teknostressiksi.

 

Erilaiset etätyön muodot lisäävät työntekijän itsenäisyyttä. Lisääntyvä itsenäisyys lisää myös vastuuta. Työntekijä on enemmän vastuussa oman työnsä organisoinnista, priorisoinnista ja tuloksista. Kuvasin aiemmin tässä blogissa niitä taitoja, joista etätyössä on hyötyä. Myös vastuu vuorovaikutuksesta ja yhteistyöstä muiden kanssa siirtyy enenevässä määrin työntekijälle. Ei voida enää olettaa, että esimies ohjaa ja on aloitteentekijänä tiimissä tapahtuvaa vuorovaikutuksessa. Jos näin toimitaan, muodostuu esimies vuorovaikutuksen ja yhteistyön pullonkaulaksi. Vuorovaikutukseen virtuaalisessa työssä (eli digitaalisten välineiden avulla tehtävässä yhteistyössä) saat vinkkejä kirjoittamastani kirjasta.

 

Lisääntyvä vuorovaikutus ja teknologioiden hyödyntäminen voivat lisätä stressiä. Joskin kokemukset voivat vaihdella merkittävästi yksilöllisesti. Työyhteisössä tulisi huomioida informaatioergonomiaa eli miten hallita tietokuormaa päivittäisessä arjessa. Laitteiden ja sovellusten lisäksi on tärkeää miettiä myös työntekijän ja digitaalisen työympäristön vuorovaikutusta kokonaisvaltaisesti. Yksilöllisten toimintatapojen lisäksi on tärkeää sovittaa myös yhteisön toimintatavat tukemaan hallintaa. Stressiin vaikuttavia tekijöitä nimittäin ovat myös työn organisointi, organisaatiokulttuuri, organisaation käytännöt, johtaminen ja tiimien sisäiset käytännöt.

 

 

Organisaatio- ja tiimitasolla onkin tärkeää, että seuraavat asiat ovat kunnossa

  • Selkeät tavoitteet
  • Pelisäännöt vuorovaikutukselle ja yhteistyölle
  • Riittävä vapaus oman työn hoitamiseen
  • Yhteydenpito muiden kanssa
  • Riittävä tuki ja palaute työssä edistymisestä
  • Säännöllinen seuranta

 

Miten hyvin yllä oleva lista toteutuu sinun työssäsi?

 

Tulevissa blogiartikkeleissa tulen käsittelemään digitaalisen työympäristön aiheuttamaan stressiä tarkemmin sekä antamaan myös keinoja hallinnan tunteen saavuttamiseen omassa työssä.

Haluatko uudet artikkelit suoraan sähköpostiisi? Klikkaa tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


The reCAPTCHA verification period has expired. Please reload the page.