Työ, työnteko ja johtaminen puhututtaa. Edellinen kirjoitukseni Unohtakaa etä, se on vain työtä on lyhyessä ajassa kerännyt huikean määrän lukijoita. Toiset julistavat etätyön olevan kuollut. Ehkä etä-etuliite ei ole paras mahdollinen, mutta se on noussut symboliksi työelämän väistämättömälle muutokselle, jota vastaan edelleen osa esimiehistä taistelee.
Haluan muuttaa asenteita ja ajattelua. Haluan saada lopulta ne kriittisimmätkin esimiehet vakuutettua siitä, että työn tekeminen ja tulokset eivät ole sidoksissa siihen, missä ja mihin kellonaikaan työ tehdään. Jopa paikkaan sidottuja töitä tehdään toisinaan jo etänä: on muun muassa kokeiltu kirurgisen leikkauksen tekemistä tietokoneyhteyden välityksellä sekä porauskoneen ohjaamista kaivoksessa fyysisesti muualta. Etäohjauksen odotetaan tulevan jopa liikenteeseen, kuten rahtilaivojen ohjaamiseen.
Nämä juuri mainitut ovat aika ääriesimerkkejä, mutta teknologia mahdollistaa työn digitalisoitumisen tavoilla, joita emme osaa ehkä vielä edes kuvitella. Emme pysty täysin ennakoimaan millaista työnteko on viiden vuoden päästä tai kymmenen vuoden päästä. Jos katsomme kymmenen vuotta taaksepäin, näyttää sekin työelämä aika erilaiselta tähän päivään verrattuna. Harvalla meistä silloin vielä kulki tietokone taskussa ja vastailtiin meilihin liikennevaloissa tai bussin penkistä.
Tässä blogissa haluan kuitenkin keskittyä enemmän sen työn tarkasteluun, jota iso osa asiantuntijoista ja tietotyöläisistä tekee toimistoissa. Käsitys siitä, että työn takia tulisi saapua samojen seinien sisälle, on auttamattomasti vanhentunut. Osa silti haluaa pitää siitä tiukasti kiinni. Yleisimmät syyt haluttomuuteen lisätä etätyötä ja joustavia työmuotoja lienevät seuraavat.
- Luottamuksen puute: ei uskota, että työntekijät tekevät töitä, mikäli he eivät ole näköpiirissä.
Lääkkeeksi voit lukea kirjoituksen Luottamus syntyy vuorovaikutuksen ja tekojen seurauksena
- Työn tulosten seuraaminen tuntuu hankalalta.
Lääkkeeksi voit lukea kirjoituksen Keinoja työsuoritusten mittaamiseen
- Kokemus siitä, että yhteistyö hankaloituu, kun ihmiset ovat hajallaan.
Lääkkeeksi voit lukea kirjoituksen Etätyössä yhteistyö pitää miettiä uudelleen
Tosiasia on, että esimiestyö ja johtaminen muuttuvat, kun tapa tehdä työtäkin muuttuu. On hyvä olla perillä haasteista, mutta työn joustavoittamisen mahdollisuudet on myös tärkeä tiedostaa. Se tuo mukanaan paljon etuja.
Joustava, vuorovaikutteinen ja kannustava työ
Ihastuin JP Wirran LinkedInissä tekemään loistavaan kiteytykseen työstä vuonna 2017, vaikka en olekaan valmis julistamaan etätyötä vielä kuolleeksi. Etätyö on mielestäni terminä hyvä ja monelle vielä arkipäivää, vaikka yhä useampi saakin järjestellä työn tekemisen miten parhaaksi näkee.
JP:n sanoin joustava työ kuvaa uuden työn luonnetta, vuorovaikutteinen työ sen tavoitteita ja kannustava työ polkua sen saavuttamiseen. Avaan omasta näkemyksestäni, mitä tuo konkreettisesti tarkoittaa.
Joustavuus työssä
Työn luonne lienee melko selvä: työtä tehdään joustavasti siellä, missä se työn tulosten näkökulmasta kulloinkin on järkevintä. Jos koko päivä koostuu puhelinpalavereista tai keskittymistä vaativasta työstä, jäädään työskentelemään kotiin tai vetäydytään toimiston rauhallisempiin tiloihin. Kun on tehtäviä, joiden hoitaminen edellyttää yhteistyötä muiden kanssa, mennään toimistolle tai hyödynnetään työn tekemiseen yhteisöllisiä työkaluja.
Vuorovaikutus
Vuorovaikutteinen työ tarkoittaa sitä, että vaikka ollaankin etänä tai työskennellään toimiston erilaisissa tiloissa, työtä tehdään yhdessä muiden kanssa. Lähtökohtana on, että työ tulee tehdyksi parhaalla mahdollisella tavalla. Harva onnistuu yksin, keskustelua ja yhteistyötä tarvitaan. Siksi tavoitteena on se, että työtä tehdään vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tarvitaan vuorovaikutusta esimiehen ja työntekijöiden välille sekä työntekijöiden kesken. Etäisyys aiheuttaa usein alkuun vuorovaikutuksen vähentymistä, joten siksi siihen tulee kiinnittää huomiota.
Kannustavuus
Kannustava työ kuvaa mielestäni hienosti sitä, miten johtamisessa ja esimiestyössä painopisteen pitäisi siirtyä enemmän prosesseista, numeroista ja Esa Lehtisen hyvin kirjoituksessaan kuvaamasta insinöörijohtamisesta enemmän ihmisten johtamiseen. Avainkysymyksiä ovat, miten innostaa ihmisiä, miten luoda edellytyksiä sujuvalle yhteistyölle, miten yhdistää ihmisiä toimimaan yhdessä, miten löytää kunkin yksilölliset motivaatiotekijät ja ymmärtää, miten vahvistaa tai olla heikentämättä niitä.
Mikäli kaipaat ideoita ja vinkkejä omaan esimiestyöhön joustavassa työssä, saat niitä tästä blogista. Tilaa tästä uudet artikkelit suoraan sähköpostiisi
Esimerkkejä ja työkaluja etätyön ja joustavan työn johtamiseen myös Etäjohtaminen – Tulosta joustavalla työllä -kirjasta.
Tutustu kirjaan tästä