Laajamittaisen etätyön aikana on monin kyselyin todettu, että työt suurimmaksi osaksi hoituvat ja asiat sujuvat. Me olemme suorastaan tehostaneet toimintaamme monin paikoin. Palavereista on tullut lyhyempiä ja asiakeskeisempiä. Etätyön haasteista kysyttäessä, nouseekin eniten esiin yhteisöllisyyden ja spontaanin törmäilyn kaipuu. Käytäväkeskustelut, kahviautomaatilla kohtaamiset, hengailu toisten työpisteen kulmalla ja suunnittelemattomat pikku kokoontumiset ovat jääneet pois. Koetaan että kohtaaminen puuttuu, ja sitä kaivataan kovasti. Meistä tuntuu, että näitä sattumanvaraisia, toimintaamme kehittäviä ja edistäviä kohtaamisia on ollut toimistolla paljon silloin ennen, ja että ne ovat olleet tärkeä osa työpäivää ja työn tekemistä.
Valmennuksissamme painotamme, että yhteisöllisyyteen on etätyössä ja -johtamisessa kiinnitettävä erityistä huomiota, ja sen vahvistamista on suunniteltava. Kuulemme kommentteja siitä, että yhteisöllisyyttä ja me-henkeä ei voi rakentaa etänä, kun kaikesta tulee niin määrämuotoista ja ohjattua. Kun kohtaaminen suunnitellaan ja kalenteroidaan, se menettää jotain olennaista, eikä se tunnu luonnolliselta. Ihmisiin pitää vain voida törmäillä.
Oliko kaikki ennen paremmin?
Mietipä hetki. Palaa takaisin reilun vuoden takaiseen normaaliin. Pohdi työpäiväsi kulkua. Mitä teit ja missä? Keitä kohtasit ja miten? Kuinka paljon tällaisia suunnittelemattomia kohtaamisia sinulla oli ns. normipäivänä? Mitä kohtaamisissa tapahtui? Mistä puhuitte? Mikä aiheutti niissä positiivisia kokemuksia ja tuntemuksia? Oliko niitä satunnaisia törmäilyjä ennenkään niin paljoa?
Veikkaan, että näitä aivan spontaaneja, merkittäviä törmäilyjä ei ole ollut ennenkään kovin paljoa – sen verran kiirettä ja palavereja on useimmilla työpaikoilla. Suurin osa törmäilyistämme on ollut silloinkin päivän rutiineihin syntyneitä tapoja, kuten kulkeminen samaa matkaa muutaman työkaverin kanssa lounasravintolaan, tai neukkariin hieman etuajassa kokoontuminen, jolloin on voitu vaihtaa muutama vapaamuotoinen sananen. Ei näiden aikana aiemmin ole jääty työasioita juttelemaan kovin pitkiksi ajoiksi.
Työpaikkojen organisoituminen ja tehtäväjako säätelevät pitkälti sitä, keiden kanssa ja miten, sekä missä tahdissa törmäillään. Laajana, vaikkapa innovatiivisuutta tai luovuutta edistävänä ilmiönä, ”satunnainen törmäily” tuskin on toteutunut monessakaan organisaatiossa. Olisiko jopa hiukan huolestuttavaa, jos näitä spontaaneja, suunnittelemattomia, kalenteroimattomia kohtaamisia on ollut paljon? Mitä se voisi kertoa työkulttuurista tai vaikkapa johtamistyylistä?
Erilaisilla persoonilla on erilaiset tarpeet
Oman kulmansa tähän ajatteluun tuo erilaisten vuorovaikutustyylien huomioiminen. Ihmisistä ja suhteista kiinnostuneet, sosiaaliset, ulospäinsuuntautuneet, yhteisölliset ja innostuvaiset tyypit ovat niitä, jotka luontaisasti harrastavat spontaania kommunikaatiota. He avaavat keskustelun käytävällä, he notkuvat pöydänkulmallasi ja huutelevat avokonttorissakin sermien yli. Heillä on omat vahvuutensa tiimityössä, mutta tämä käyttäytyminen voi työyhteisössä olla myös melko kuormittavaa niille, joille tämä tyyli ei ole luontainen. Kohtaaminen voi silloin jopa tuntua uuvuttavalta.
Tehtäväkeskeiset, analyyttiset ja toimeenpanoon keskittyvät työkaverit kaipaavat enemmän suunnitelmallisuutta ja rakennetta – juuri niitä agendoja ja kalenteroimisia. Monet heistä ovatkin kokeneet etätyön itselleen varsin sopivana työmuotona, koska heidän luontaiseen tyyliinsä sopimattomat kevyet sosiaaliset keskeytykset ja häiriöt ovat jääneet pois. Tätä kuvaa valmennettavan kommentti: ”Oma työ on ollut tehokkaampaa, kun ei ole alituiseen joku kysymässä jotain. Voin vastata tilanteen mukaan, kun minulle sopii.”
Kumpaa tyyliä sinä edustat? Molempia tyylejä tarvitaan ja paras lopputulema tulee siitä, että on sekä itsetuntemusta, että tahtoa sopeuttaa omaa vuorovaikutustyyliään ja käyttäytymistään työyhteisöä tukevaksi. Myös lähityössä näiden molempien tyyleihin sopivia pelisääntöjä on luotava, jotta kohtaaminen tuntuu hyvältä.
Oman roolin toteuttaminen työyhteisössä
Me toteutamme työpaikoilla erilaisia rooleja. Joku ottaa johtajuutta asioiden edistämisessä, joku enemmän sosio-emotionaalisella puolella. Molemmat roolit ovat tärkeitä, jotta ryhmä toimisi tehokkaasti, mutta paljon riippuu myös tilanteesta tai ympäristöstä, jossa ryhmä joutuu toimimaan. Onko oman roolisi toteuttaminen työyhteisössä mennyt hankalaksi?
Kun siirryimme poikkeustilaan ja yhdellä loikalla laajamittaiseen etätyön tekemiseen, oman roolin toteuttamisen tavat ja rutiinit menivät hetkeksi ”rikki”. Osa on löytänyt rooliinsa uusia kanavia ja tapoja, osa kipuilee edelleen ja kaipaa entiseen. On tärkeää puhua näistä muutoksista, katkenneista rutiineista hiukan syvemmälläkin tasolla. Purkakaa yhdessä tätä ajatusta ”yhteisöllisyydestä” ja ”spontaaneista kohtaamisista”, niiden tarpeesta ja koetusta hyödystä. Hyvä työkalu on vaikkapa kysyä 5 kertaa ”Miksi tämä on tärkeää minulle/meille” ja päästä yhteisöllisyyden synnyn juureen kiinni. Näin voidaan myös paremmin aloittaa ideointi uusien tapojen luomiseen.
Muutos on jo tapahtunut
Uusista tavoista kannattaa rakentaa mielekkäitä. On turha jäädä haikailemaan spontaaneja törmäilyjä, koska ehkäpä niitä ei alun perinkään niin paljoa ollutkaan. Spontaanien kohtaamisten varassa ei voida toteuttaa johtamistehtävää tai työhön liittyvää tiedonkulkua. Hyvässä työyhteisössä tarvitaan yhteistyön ja vuorovaikutuksen rakenteita, johdonmukaisuutta ja ennakoitavuutta, ja ne kuuluvat myös hyvään johtamiseen. Kun yhdessä luodaan pelisäännöt, kaikki saavat enemmän hallinnan tunnetta työpäivään.
Tutustu tekstin kirjoittajaan